Aihearkisto: Ajankohtaista

Vuoden 2024 apuraha haettavissa!

Kirkkomusiikin säveltäjät ry / Finlands kyrkomusiktonsättare rf (myöhemmin KMS ry) julistaa jäsenilleen haettavaksi 2000 euron suuruisen sävellysapurahan vuodelle 2024. Apuraha on kohdennettu kolmiäänisen tai kolmiäänisesti toteutettavissa olevan kuoroteoksen säveltämiseen.

Sävellykselle annettavat ehdot:

  • sävellyksen tulee olla kolmiääninen tai kolmiäänisesti toteutettavissa oleva kuoroteos (esimerkkejä kokoonpanosta: sopraano, altto ja baritoni tai diskanttikuoro, jossa on kolme stemmaa; myös muut kokoonpanot mahdollisia)
  • sävellys voi olla neliääninen siinä tapauksessa, että se on toteutettavissa kolmiäänisenä – ei kuitenkaan niin, että instrumentti korvaa neljännen laulustemman
  • sävellys voi olla a cappella tai säestyksellinen
  • sävellyksen tulee olla tekniseltä tasoltaan sellainen, että amatöörikuoro pystyy harjoittelemaan ja toteuttamaan sen kohtuullisessa ajassa
  • sävellys voi olla moniosainen teos, teossarja tai teoskokoelma; moniosaisen teoksen osien tulee toimia myös itsenäisesti
  • sävellyksen tyyli, teksti ja kieli ovat vapaasti valittavissa, mutta sävellyksen tulee olla sisältönsä ja sanomansa puolesta toteutettavissa seurakunnallisissa tilaisuuksissa
  • säveltäjä huolehtii itse käyttämänsä tekstin tekijänoikeuksista
  • 2000 euron apurahalla syntyvän sävellyksen toivotaan olevan vähintään 10 minuutin laajuinen; mikäli raati päätyy jakamaan apurahan useamman kuin yhden hakijan kesken, voi teoksen laajuus olla suppeampi

Vapaamuotoinen apurahahakemus liitteineen tulee toimittaa pdf-muodossa osoitteeseen kimusaveltajat[at]gmail.com 31.7.2024 mennessä. Jotta apurahahakemus hyväksytään, hakijan tulee olla hyväksytty KMS ry:n jäseneksi hakumääräpäivään mennessä. Myös vuoden 2024 jäsenmaksu tulee olla maksettuna. Apurahahakemukseen tarvittavat liitteet:

  • Alustava työsuunnitelma, jossa näkyy sävellyksen teksti, kokoonpano ja arvioitu kesto
  • CV
  • Teosluettelo
  • Työnäyte ja/tai linkki omalle kotisivulle

KMS ry:n jäsenmaksu vuonna 2024 on 30/15 euroa. Yhdistyksen jäseneksi voi hakea lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen liitteineen. Jäsenyyshakemukseen tarvittavat liitteet:

  • CV
  • Teosluettelo
  • Työnäyte ja/tai linkki omalle kotisivulle

Apurahan saajan valinnan suorittaa KMS ry:n asettama raati. Raati voi niin halutessaan jakaa apurahan useammalle kuin yhdelle hakijalle. Apurahan saaja julkistetaan syys-lokakuussa 2024 ja valmiin teoksen luovuttamisen takaraja on 31.8.2025. Valmis teos luovutetaan yhdistykselle partituurimuodossa (esitysvalmis nuotti). Sävellyksen kantaesitykselle etsitään mahdollisuutta.

KMS ry ei harjoita kustannustoimintaa, mutta siltä voi tarvittaessa pyytää neuvoa kustantajan löytämisessä nuottijulkaisulle. KMS ry pyrkii säilyttämään apurahateosten nuotit sähköisessä arkistossaan mahdollisuuksien mukaan.

Lisätietoja apurahasta voi tiedustella osoitteesta kimusaveltajat[at]gmail.com

Harri Kerkon teoksen Wade in de Water kantaesitys 16.5.2024

Harri Kerkon teos Wade in de Water kantaesitetään Järvenpään kirkossa torstaina 16.5.2024 klo 19 alkavassa konsertissa.

Esittäjät: Katarzyna Haras, mezzosopraano, Collegium Musicum Lohja, joht. Harri Kerko

”Teokseni Wade in de Water perustuu negro spiritualeihin Wade in the Water ja Were you there.

Olen urkurina käyttänyt improvisaatiossani paljon afroamerikkalaisia teemoja: ne ovat monikäyttöisiä ja istuvat hyvin erilaisiin harmonisiin ympäristöihin.

Teoksen spirituaaliteemat eivät tällä kertaa ole upotettuna abstraktioina moderniin sävelkieleen, vaan käyttämäni tyylilaji on melko lähellä spirituaalien jazzahtavuutta; jousiorkesteri svengaa bluesin ja modernin klassisen tyylin rajapinnassa.”

Harri Kerko

Gregorianiikan päivä Turussa 18.8.2023

Kirkkomusiikin säveltäjät ry:n järjestämä Gregorianiikan päivä Turun Pyhän Katariinan kirkossa 18.8.2023 onnistui hienosti. Päivän ohjelma koostui seminaarista sekä yhteislauluillasta, joissa molemmissa oli osallistujia ilahduttavan suuri määrä, noin 40 henkilöä.

Päivä alkoi seminaarilla, jonka otsikkona oli Tempus futurum – gregorianiikka tulevaisuuden kirkon musiikin inspiraationa. Seminaarin aluksi kuultiin MuT Jorma Hannikaisen monipuolisesti aihetta taustoittava ja syventävä esitelmä otsikolla CONGERERE – ACCOMODARE – CONSTITUERE – COMPONERE: Gregorianiikka säveltäjän innoittajana. Seuraavaksi oli vuorossa MuT Sirkku Rintamäen luotsaama paneelikeskustelu, jossa olivat Jorma Hannikaisen lisäksi mukana FM, vanhaan musiikkiin erikoistunut laulaja Mats Lillhannus, MuM, kirkkomuusikko, harmonisen laulun ja meditatiivisen rukouslaulun ohjaaja Aija-Leena Ranta sekä MuT, keskiaikaisen laulun tutkija, opettaja ja esittäjä (Vox Silentii) Hilkka-Liisa Vuori. Aihetta lähestyttiin monesta eri näkökulmasta ja keskustelussa korostuivat gregorianiikan monipuoliset soveltamismahdollisuudet niin säveltämistyössä kuin musisoitaessa ja toimittaessa eri yhteyksissä erilaisten ihmisten parissa.

Jorma Hannikainen pitämässä esitelmää.

Paneelikeskustelijat Jorma Hannikainen, Hilkka-Liisa Vuori, Mats Lillhannus ja Aija-Leena Ranta.

Seminaarin jälkeen nautittiin keittopäivällinen Katariinan pappilan viehättävässä miljöössä, jossa osallistujat pääsivät jakamaan ohjelman herättämiä ajatuksia. Päivän päätteeksi siirryttiin takaisin kirkkoon yhteislaulutapahtumaan, jossa Hilkka-Liisa Vuori ja Jorma Hannikainen laulattivat gregoriaanisia sävelmiä. Kaikki paikalla olijat pääsivät näin konkreettisesti kokemaan gregorianiikan maailmaa, jonka tutkimiseen Katariinan kaunis keskiaikainen kirkko oli erinomainen paikka.

Hilkka-Liisa Vuori ohjaamassa yhteislauluillan lauluja.

Gregorianiikan päivän järjestämisessä tehty yhteistyö Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Gregoriaanisen laulun kurssin kanssa oli hedelmällistä. Kurssin osallistujat olivat mukana tapahtumassa suurella joukolla. Lisäksi tapahtumaan osallistui paikallisia muusikoita ja aiheesta kiinnostuneita harrastajia. Myös yhteistyö Katariinan seurakunnan kanssa oli sujuvaa ja tapahtuma koettiin kaikkineen erittäin hyvin onnistuneeksi. Kiitos kaikille esiintyjille ja mukana olleille!

Gregorianiikan päivä pe 18.8.2023

Kirkkomusiikin säveltäjät järjestää Gregorianiikan päivän Turun Pyhän Katariinan kirkossa perjantaina 18.8.2023 klo 16-20 (osoite Kirkkotie 46, Turku).

Klo 16 tapahtuman aloittaa seminaari Tempus futurum – gregorianiikka tulevaisuuden kirkon musiikin inspiraationa. Seminaarissa kuullaan Jorma Hannikaisen esitelmä gregorianiikasta säveltäjän innoittajana sekä paneelikeskustelu, jossa ovat mukana Mats Lillhannus, Aija-Leena Ranta, Sirkku Rintamäki ja Hilkka-Liisa Vuori.

Klo 17.45 tarjoillaan keittopäivällinen Katariinan pappilassa. Ruokailun hinta on 10€, KMS ry:n jäsenille tarjoilu on ilmainen.

Klo 19 jatketaan gregorianiikkaan perehtymistä yhteislaulutapahtumassa Fragmenta membranea, jossa ovat mukana Sibelius-Akatemian Gregoriaanisen laulun kurssin opiskelijat.

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin, tervetuloa! Tarjoilujen mitoittamiseksi pyydetään ennakkoilmoittautumista ke 9.8.2023 mennessä osoitteeseen kimusaveltajat[at]gmail.com.

Lisätietoja tapahtumasta voi kysyä osoitteesta kimusaveltajat[at]gmail.com.

Vuoden 2023 apurahan saaja valittu

Kirkkomusiikin säveltäjät ry:n hallitus julisti 8.2.2023 jäsenilleen haettavaksi 3000 euron suuruisen sävellysapurahan gregorianiikasta inspiroituneen uuden kirkkomusiikin säveltämiseen. Apurahan saajaksi valittiin Leena Julin. Apuraha myönnettiin gregorianiikasta inspiroituneen kuoromusiikin työstämiseen. Valinnan suoritti hallituksen ulkopuolinen asiantuntijaraati.

Kiitos kaikille apurahaa hakeneille ja onnea apurahan saaneelle!